perjantai 1. kesäkuuta 2018

Home sweet home


Lähdettiin vähän ennen seittemää kohti metroasemaa. Matkalla tiputettiin postiin meijän pocket wifi. Kätsy kapine kyllä, suosittelen kaikille Japanissa matkaaville. Otettiin sitten onneksi ei niin ruuhka juna kohti Tokion asemaa. Jäätiin Otemachilla pois ja käveltiin tunneleita pitkin Tokion asemalle. Mentiin jotain ihan muuta reittiä kun tultiin, mutta onneks päästiin kätevästi. Tokion asemalta otettiin sit Access Naritan bussi Naritan lentokentälle. Matkaan meni about tunti, aika meni kivasti musiikki kuunnellessa, bussi oli ihan täynnä. Lentokentälle saatiin matkalaukut heivattua koneeseen ja käppäiltiin portille. Tietty aina nää Suomeen lähtevät lennot on ihan siellä jossain perimmäisessä hevonkuusessa asemalla ja saa kyllä kävellä mielenmäärin. Laukut oli vähän ylipainosia, jotain paria kiloa, mutta onneks ei tullu mitään lisämaksuja. Meijän lippuihin ois kuulunu kaks isoo laukkua, joten ehkä sen takia. Mut oli kyllä aika kuumotukset kun edellisenä iltana pakkailtiin ja aamulla vielä tarkasteltiin painoo, että voi hemmetti, tää on yli! Siinä pakatessa menin muuten heittään yhden tuliaisen vahingossa roskiin :( Huomasin vasta Suomen päässä, harmittaa niin vietävästi...

Lentokentällä ostin vielä erikoisempia kitkatteja ja myös viimeisen onigirin itelleni. Ostin myös ton appelsiiniteen ja hyi hitto se oli pahaa :D



Myös tällanen persikkakarkki tuli mukaan.



Lentokoneeseen oli tullu katottavaks pari uutta leffaa. Tuli katottua muutama leffa ja nukuttua about 3h. Kotiin päästiin vasta lähempänä yheksää vaikka lento saapu jo kolmenmaissa, koska tuli poikettua muutamassa paikkaa. Tässä varmaan aikalailla kaikki kamat mitä tuli ostettua. Vaatteet ja kengät puuttuu kyllä, mutta muu roina ja ruoka.


Tehdään vielä vähän lähemmin tuttavuutta osaan ostoksista. Vaatteet ja kengät ja chekit puuttuu ainakin kuvista, mut niistä nyt oon joskus aiemmin jo laittanutkin. Kaikista muista tuotteista otinkin sit kuvat... luultavasti. Let's get this started!

Nää konnyakut, hyytelöt, mitä nää nyt onkaan, niin on niiiiiin hyviä. Suosittelen kaikille.


Parit persikka Friskit mukaan myös. Niitä oli kyl 4 mut kaks on nyt missä lie.


Ei mitään hajua millasia nää juomat on, mutta täyty ostaa jotain kivaa juomista mukaan. Persikka-maitoteetä ja sakuralattee.


Nää chaahanit on kans niin hyviä, oon kaivannu näitä niin piti ostaa useempi mukaan! En malta oottaa tehä näitä


Tää torokeru beefstew on mun lemppari beefstew Japanissa! Niin hyvää, harmi kun tätä ei saa Suomesta. Jotain muuta beefstewtä on saanu, mut ei ollu sama maku :( Torokeru merkkisiä curreja sai joskus Suomesta, ne on kans hyviä. Lisäks noi oyakodonit on kans sellasia, millä on vähän nostalgia fiilisiä, niin täyty ostaa pari varastoon. Lisäks ostin tollasen tofu-pöperön.


Mun on aina pakko kattoo onko jotain uusia kitkatteja tullu, ja tässä on nyt sellasia, mitä en ollu nähny/maistanu, paitsi toi vadelma. Toi minttu ja vadelma oli ehottomasti parhaat, toi amazake, niinkun uskoinkin, oli aivan hirvee, hyi hele. Oon sitä tavallista sakee ennen maistanu ja se oli aivan hirveetä ja tiesin et toikin varmaan, mut oli pakko ostaa silti haha. No osa meni myös tuliaisiin. Tietty jos sake maistuu, niin toi on varmasti herkkua. Noi azukin makuset kitkatit oli myös tosi jees, kuten myös toi tee.


 

Laukkuja tuli ostettua kanssa useemmat.. :D Heitin sit parit vanhat laukut roskiin Japanissa, ne oli kyllä niin aikansa eläneitä.



Tässä puolestaan kaikki levyt mitä tuli ostettua. Käytiin vielä vikana päivänä tosiaan levykaupassa ja hamstrasit sit alepöydästä useemmankin levyn... Ehkä nää mahtuu jotenkin hyllyyn. Vaikka nää kaikki on ostettu käytettyjen levyjen kaupasta (paitsi aboo), niin osa oli ihan avaamattomia, ja niissä oli 5:ssä trading carditkin mukana. Olin et mitä hemmettiä, kuka raaskii?


Sain mm. Hayaton trading cardin kahdesta eri sinkusta<3
 

Jotain bändikamoja...



Mun tän hetkiset chekifolderit~ Aboon liittyin joukkoon uutena.


Löysin tosiaan toisen tällasen "huuh?" Hayato chekin ja se koristaa nyt hyllyn reunaa kanssa hahah, ehkä tästä saa kokoelman. Lisäks ostin myös yhden Hayato chekin, mistä ei taida olla vielä mainintaa. Muut chekit onkin sit keikoilta ja niistä on kuvia keikkapostauksissa.

 


Vähän flaikkuja ja lehtisiä + keikkapaidat. Vaaleenpunanen oottaa pesua ja on siks ton näkönen.. :D


Sitten One Piece towerista ostetut mukit ja toi tötsä! Nää on niin upeet *-*







Sisällä on sellasia suklaariisipallokeksejä.





Kaikenmaailman lippuset ja lappuset matkanajalta.


Sitten vielä uus flamingo meikkipussi. Tää oli jotenkin ihanan raikas ja söpö! Vanha meikkipussi oli Kagrra,n tollanen pussukka, se on jo aika kaameessa kunnossa sisäpuolelta, kun sinne hajos joskus kajaalin terotin sisälle. Sisällä oleva kangas on sellanen räikeen pinkki ja sehän meni ihan mustaan moskaan sitten, eikä oikein lähteny vaikka yritin pestä ja se kangas otti aika paljon damagee siittä kun yritin hinkata sitä puhtaaks :( Tota meikkipussia ei kyl viitti heittää poies, niin täytyy laittaa johkin säästöön. Sillain on kiva et on uus meikkipussi, koska tossa vanhassa on tosiaan tarranauhakiinnitys, ja se pilas useemmat sukkikset, kun nostin pussukan syliin ja tarra jäi kiinni sukkahousuihin.. Oli aikamoinen ketutus kun kerran meni rikki heti aivan uudet, just jalkaan laitetut sukkikset kun tarttu siihen sukkiksen ohueeseen kankaaseen kiinni D:


Sit ostin pari Natsume Kazukin mangaa, koska rakastan sen tyyliä! Ja on nää tarinat myös aivan ihania. Mangaa ei kyl viitti juurikaan ostaa, kun painaa ja vie hirveesti tilaa, vaikka kuinka haluisin esim hyllyyn koko Natsume Yuujinchou sarjan.. Sit kun olin noi mangat hommannu tuli mieleen, et niin, Natsume Kazukilla olis kanssa aika kivoja dj:tä ja kävin sit ostaas niitä, kun tykkään parituksesta mistä se piirtää tosi paljon.. Ei ollu tosiaan tarkotus ostaa muuta kun sen töitä, mutta sit kun sitä hyllyä selas niin voi hemmetti... Sieltä pääty sit tarttuu vähän useempi kirjanen mukaan hahaha, ei saakeli, millonhan oon ees viimeks ostanu doujinsheja? Vuosia, vuosia sitten, nykyään tuu ees oikeestaan luettua juuri mitään. Mut sattu sit kyl löytyy yks toinen artisti kenen tyyliin ja tarinoihin tykästyin tosi paljon. Mut mun on pakko saada mun Natsume Kazuki kokoelma täydelliseks kun nyt kerta alotin, voi saakeli, miks pitää tulla tälläsiä vimmoja?


Sitten vielä nää upeet FFXV artbookit! Vielä ois ainakin yks FFXV artbook tullu, jonka haluisin, en tiedä onko jotain muuta tehty, en oo supertarkkaan tutkinu. Kuolasin ja ihastelin myös kaikkien FFXV soundtrackien perään, koska siellä näky jos minkälaista limited editionia ja olin et ;-; voinko ostaa kaikki? Jos sit ens kerralla jotain tarttuis mukaan, ehkä jo vähän halvemalla hinnallakin?


Suomen lämpö tuntuu oudolta, kun ei oo sellasta syliinsä sulkevaa, hiostavaa lämpöö ja kuumutta ympärillä, ja hämmästys oli suuri kun täällä tuuli on viilee! Menee taas varmaan pari päivää kun tottuu väistään vastaan tulevia ihmisiä oikeelta puolelta vasemman sijaan ja että tottuu siihen, että ihmiset pölöttään kovaan ääneen bussissa ja soittoäänet ja viestipimputukset raikaa siellä ja täällä. Suomessa on hyviä juttuja, Japanissa on hyviä juttuja, mutta molemmissa on myös huonot puolensa. Jos sitä taas pääsis ens vuonna matkaan Tokioon päin ja ihasteleen kulttuuria siellä päin, keikkoja unohtamatta. Siihen asti, heippahei~

- M

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Kuulen karaokeboxin kutsun


Tässä mun eilen ostama omamori, eli tällanen amuletti.


Aamulla käveltiin Shinjukuun. Käytiin muutamassa kaupassa ja syötiin vielä kerran sushia! Oli pakko, jotenkin teki aivan hirveesti mieli sitä. Oli kyllä niin hyvää, suosikkeja on lohi, tonnikala ja hamachi (yellow tail). Sushin jälkeen mentiin vielä karaokeen hoilottaan iltaan asti.




Nähtiin viimein myynnissä kohtuullisen hintasia vaaleita persikoita! Oli pakko ostaa. 2kpl about 5e, hullua. Täällä on usein hedelmäkaupat tällain vaan kadun varrella ja kaikki on ulkona lämpimässä, ellei sit oo ihan supermarketti kyseessä. Mut nää hedelmäkaupat on yleensä halvempia kun ruokakaupat.


Poikettiin myös supermarkettiin.





Tää rakennus on kait se Square Enixin office.






Istuttiin hetkeks alas johkin Shinjukun puistoon ja ostin melonsooda makusen garigari-kunin.




Täällä ei oo sellasia nuoleskeltavia mehujäitä vaan kaikki syödään pureskellen, nää vaan lohkee suuhun. Liekö sit liian pervoilua mehujäiden nuoleskelu täällä.


Kabukichoon kadut on niin ihanan värikkäitä. Gozillakin sieltä tervehtii leffateatterin luota.



Kabukichoon donkihootessa naurattaa nää hostklubien yms. mainokset siellä rappukäytävässä. Se on kyl niin sokkelokauppa btw.









En oo aiemmin nähny matchalettuja crepeissä.


Mentiin samaan karaokepaikkaa ja oltiin siellä joku 5h... :D Alko just sateleen kun päästiin tänne ja sit kun lähettiin satokin jo ihan kunnolla. Lähettiin puol kaheksan maissa ja nyt pakkaillaan täällä ja yritetään saada kaikki mahtuun laukkuun. Toivottavasti mahtuu myös.




Kämpillä testattiin sit persikat. Oli just sellasia kun muistin, tosin nää ei ollu ihan niin makeita vielä. Mut tää lajike on kyl niin sellanen jännästi vettä tippuvia, ei Suomessa myytävät persikat oo ollenkaan sellasia.



Täällä pakataan nää tällaseen muoviin, että vältyttäis hedelmien vahingoittumistelta, säilyy kauemmin kun ei kolise muita vasten.


Noms. Nyt täytyy tehdä pakkaus loppuun ja aamulla on lähtö joskus vähän ennen seittemää todennäkösesti. En niin odota sitä ruuhkajunaa ja laukkujen raahausta siellä D: Onneks ei tartte vaihdella linjoja vaan pääsee suoraan Tokion asemalle, josta bussi sitten Naritalle. Teen todennäkösesti vielä yhden jonkin epämääräsen postauksen kun oon Suomeen päässyt. Postailen varmaan vähän tarkemmin ostoksia ja viimisiä juttuja huomiselta. Kohta sitä ollaan takasin Suomessa, mutta sitä ennen vielä 10h koneessa.. Sitä en odota yhtään.

- M